• Inspiraatio.

    huhtikuu 27th, 2010

    Pitkästä aikaa. Päiväkirjan tekeminen on tietenkin koulujen jatkuessa jäänyt, mutta pitäähän tätäkin jollain täyttää. Ohessa muutama luokkatovereitteni inspiroima kuva, jotka rustasin tässä parin päivän aikana.

    Kolmas kuva on K-18… tai jotain.



  • Hiihtoloman raisut riemut.

    maaliskuu 2nd, 2010

    Hiihtolomalla on aina aikaa taiteilla… (koulu)töiden ja ennakkotehtävienkin keskellä. Tuleepahan ainakin aktiivisesti tehtyä sarjakuvapäiväkirjaa — ehkä vähän liikaakin — jota tykkään kuitenkin laiminlyödä kouluaikoina. Pahoittelut sotkuisesta jäljestä.

    Raukka joutui ilmeisesti kutsumaan hinaajan paikalle tehtyään ensin selvää meidän lapiosta.

    Okei, aika kökkö lopetus. Unohdan aina vapaalla kädellä tehdessä, että tekstinkin pitäisi mahtua jonnekin tuonne kuvien sekaan.

    Pieni selvennys kuvaan: jääkalikka iskeytyi siis Ponke’s Shopin lasikatosta läpi — olisi siinä henki mennyt jos joku olisi ollut alla.
    Ja meidän talo taasen on täysin lumen saartama. Terassin kattokin otti ja romahti.

    Köh, kyllä me oikeasti ollaan ihan hyviä…

  • Lapsuus.

    helmikuu 21st, 2010

    Okei, Tikkanen kävi parisen viikkoa sitten ja teimme kasan lapsuuteen liittyviä sarjakuvia. Ihmeekseni (ja luokan ihmeeksi) olin harvinaisen ahkera — vaikken saanut puoliakaan töistä täysin valmiiksi. Eipä tosin saanut moni muukaan.

    Aihe: Jos kohtaisit itsesi lapsena, mitä tekisit?

    Aihe: Voi kunpa olisin aikuinen, niin…

    Aihe: Rakkain lelu ala-asteella, rakkain lelu nykyään.

    Aihe: Lapsuuden kohtaus esitettynä vanhuksilla.

  • Moonwalker

    helmikuu 4th, 2010

    Okei, meillä oli pari viikkoa sitten aiheena musiikkisarjakuva. Sarjakuvassa oli tarkoitus olla jotain elämänkerrallista tai vaikka vain kohtaus vapaavalintaisen artistin elämästä. Lisäksi musiikin olisi pitänyt olla jotenkin läsnä, mikä taas meni minulta vähän ohi.

    Valitsin artistikseni sitten Michael Jacksonin. Sarjakuvassa on viittaus Michael Jackson’s Moonwalkeriin (sekä peliin että elokuvaan), jossa hän jostain syystä muuttuu robotiksi.

  • Lelutarina.

    tammikuu 10th, 2010

    Animaatiokurssi. Mikäs olisikaan mukavampaa kuin herätä aamulla katsomaan animaatioita moneksi tunniksi… En tosin väsymykseltäni yhtenäkään aamuna tainnut niin tehdä vaikka kiinnostusta olisi toki riittänyt. Tuli sitä animaation historiaa opittua sentään iltapäivisin.

    Viikon tehtävänä oli tiivistää vapaavalintainen animaatio yhteen sivuun. Tulin lopulta valinneeksi suosikkianimaationi, Toy Storyn, unohtaessani lainata Fire & Ice DVDn, joka taas ei hienosta ulkoasustaan huolimatta kuulu lähellekään suosikkejani.
    Päätin taas vaihteeksi ottaa ilon irti piirtopöydästä, joten sarjakuva on tehty Wacomin ja Photoshopin yhteistyöllä.

    toystory700

    Toy Story in a nutshell.

  • Epämääräistä.

    tammikuu 4th, 2010

    Vielä yksi merkintä ennen koulujen alkua. Pitää yrittää piirrellä sarjakuvapäiväkirjaa koulussakin — siellä kuitenkin tapahtuu enemmän kuin koulun ulkopuolella mikä toisaalta johtaakin päiväkirjan syrjintään.

    Vielä epätoivoinen yritys tehdä itse ruokaa ennen kun pääsee taas syömään toisten sapuskoja.

    osushi

  • Kun ei me vaan osata…

    joulukuu 26th, 2009

    (Varoitus: saattaa sisältää spoilereita Tales of Symphonia: Dawn of the New Worldista.)

    merkintä01
    merkintä02

  • Kaatoryyppy.

    joulukuu 24th, 2009

    Kyllä. Sain kunnian päästä tekemään yhteistyötä Joonas “Pantteri” Järvensivun kanssa ja tässä on ahkerointimme tuote:

    kaatoryyppy600

    Valitettavasti mielikuvituksemme puutteen vuoksi nimesimme sen
    edellispäivän juomapelin rangaistusshottiviinan mukaisesti.
    Hirvi kaatuu.

    Kansikuvan tekoon meitä inspiroi addiktiomme Super Smash Bros. Brawliin — sitä kun tulee aina pelattua ennen tunteja, tuntien aikana ja tuntien jälkeen. Lehti on ~20 sivua pitkä ja koostuu melkeinpä enemmän toisillemme tehdyistä haastatteluista kuin sarjakuvista. Haastatteluiden kun oli pakko olla vähintään neljäsivua. Wtf.

    cecilxeva

    Photoshopilla ja piirtopöydällä leikkimisen tulos.

    Vau, olen ollut ahkera joululomalla. Olen alkanut sotkemaan. Se pieni perfektionisti minussa vaatii aina erittäin yksityiskohtaista luonnostelua, jonka jälkeen tussata voi täysin luonnosviivoja pitkin. Tämä on aina aiheuttanut jäykkyyttä hahmoissani, plus yritän aina välttyä piirtämästä asioita, joita en osaa mikä ei ole hyvä kehittymisen kannalta — vaikka kyllä sitä sotkua on joutunut silti tekemään projektissa jos toisessa, mutta niinä aikoina on aina ollut pakko. Nyt lomaillessani olen kuitenkin alkanut hyväksymään “sotkemista” ja tussaan luonnoskirjaani suoraan, luonnostelematta. Enkä edes revi sivuja pois!
            Se on vapauttavaa.

    idiootit

    Tales of Symphonia 2:n sivuvaikutukset alkavat näkyä.

    Sarjakuvapäiväkirjan tekeminen helpottuu huomattavasti kun tietää, että voi vain sutata jotain eikä tarvitse varata seuraavaa viittä tuntia per ruutu. Jälki kun ei tunnu muutenkaan olevan yhtään sen parempaa, luonnostellen tai ei. :’)

    Hyvää joulua kaikille!

  • Get out!

    joulukuu 13th, 2009

    Graafinen suunnittelu. Olisi tarkoitus tehdä 12-16 sivun lehtinen jo valmiista materiaalista ja… jotain. Tein silti vähän uutta materiaalia. Sain kansikuvan ja pari strippiä tässä lauantain ja sunnuntain välillä aikaiseksi. Olisi nimittäin niin paljon viimeisteltävää niissä vanhemmissakin töissä.

    kansikuva500

    Olisi kiva ehtiä väsäämään enemmän kuvia Photoshopilla, jotta saisi vähän enemmän harjoitusta.
    Ei vaan millään jaksaisi raahata tietokonetta luokkaan.

    Ja pari strippiä tästä rankasta työnteosta. Olisi varmaan aika alkaa taas tekemään kunnolla töitä. Kokeilin tässä samalla myös vähän uusia piirrostyylejä.

    stripit700

  • Ei niin mustaa valkoisella.

    marraskuu 4th, 2009

    Random sketchejä. Välineinä kuulakärkikynä ja pari tussia.

    picture03

    picture02

    picture01